• Apu Juniori

Apu Juniori kertoo uutisista, ilmiöistä ja muista alakouluikäisiä lapsia kiinnostavista ajankohtaisista aiheista selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla. Totuudenmukaisesti, positiivisesti ja viihdyttävästi. Lehteä julkaistaan yhteensä 26 numeroa vuodessa.

Lehdessä käsitellään kansainvälisiä ja kotimaisia uutisaiheita, luontoa, tiedettä teknologiaa, urheilua, kulttuuria ja harrastuksia. Aihepiireistä löytyy siis jokaiselle lapselle jotakin ja lehden laajuus saa lapsen kiinnostumaan myös aiemmin vieraista aiheista. Uutisten ja ilmiöiden taustojen lisäksi Apu Juniori sisältää hauskaa puuhaa ja hupia. Apu Juniori on tehty lapsille lasten ehdoilla. Se osallistuttaa ja vastaa lasten esittämiin kysymyksiin ja puhuttelee kohderyhmäänsä huolellisesti tehdyllä laatujournalismilla. Apu Juniori innostaa lapsia lukemaan, oppimaan uutta ja pysymään uteliaina. Se kannustaa myös itsenäiseen ajatteluun ja kasvattaa lapsen yleissivistystä, mikä puolestaan saattaa parantaa koulumenestystä. Lehden lukeminen tuo tarpeellisen tauon lapsen arkeen esimerkiksi ruudun äärellä vietettyyn aikaan. Apu Juniorissa ei ole ollenkaan mainoksia. Lehden värikäs ja kuvapainotteinen ulkoasu tarjoaa lukijalleen hauskoja oivalluksia ja ruokkii uteliaisuutta.

Anna lapselle mahdollisuus oppia uutta ja parantaa yleissivistystään ja tilaa nyt Apu Juniori lahjaksi! Tästä lahjasta on iloa ja hyötyä pitkään. Apu Juniori -lehden lukeminen sopii mainiosti myös perheen yhteisiin hetkiin, jolloin lapsi voi esittää jatkokysymyksiä ja keskustella lehden juttujen herättämistä ajatuksista.

Läs mer
Fäll ihop

Recensioner av Apu Juniori

Apu Juniori

Nummer/år: 
24
Språk: 
Finska
Betyg: 4 (5 röster)

Erbjudanden

  • 12 nr:
    34,00
    (-31%)
    Gåva på köpet!
    Apu Juniori 1 lisänumero

    Saat tilaajalahjaksi 1 Apu Juniori-lehteä

    * Förnyas automatiskt
  • 26 nr:
    69,00
    (-35%)
    Gåva på köpet!
    2 lisänroa

    Saat tilaajalahjaksi 1 Apu Juniori-lehteä

    * Förnyas automatiskt

Så här fungerar LehtiTukku

Du beställer tidningsprenumeration
Vi levererar din beställning till tidningsförlaget
Förlaget levererar tidningen till dig